Archive by Author | joakimvv

Maastossa kaupungin edustajien kanssa

Sää suosi maastokäyntiä.

Villin Vyöhykkeen edustajat Joakim Suvanto ja Jere Nieminen tapasivat Tampereen Kaupungin Anne Tuomisen, Tanja Koivumäen ja Raija Mikkolan tulevan metsäpuutarhan alueella. Yhdessä he kävivät läpi mitä kaupunki on suunnitellut alueelle ja tulevia metsänhoitotoimenpiteitä pohdittiin metsäpuutarhaa silmälläpitäen. Maastosta selvitettiin erilaisia ja erityyppisiä alueita joille metsäpuutarhaa voidaan perustaa.

Tesomajärven rantaluhdalta löytyy luontaisena metsäpuutarhaan sopivaa rentukkaa.

Seuraava vaihe on selvittää tesomalaisten mielipiteitä, ideoita ja ajatuksia. Maastokäynnin jälkeen kartoitetaan myös ratkaisuja muista suomalaisista metsäpuutarhoista. Sen pohjalta aloitetaan metsäpuutarhan suunnittelu yhdessä asukkaiden kanssa.

27.5.2014 järjestettävässä Oma Tesoma -hankkeeseen liittyvässä asukaskävelyssä metsäpuutarhasta kertomassa ovat Joakim Suvanto ja Jere Nieminen.

Villi Vyöhyke ry. sai apurahan metsäpuutarhahankkeelle

Villi Vyöhyke ry. sai Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahastosta 7 000 euron apurahan. Apurahalla toteutetaan yhteisöllinen metsäpuutarha lähiömetsään Tampereen Tesomalle. Joakim Suvanto kävi noutamassa 9.5.2014 Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaanrahaston vuosijuhlassa stipendikirjan.

Yhteisöllinen metsäpuutarha Tesomalle

Villi Vyöhyke ry. on yhdessä Tampereen kaupungin kanssa perustamassa metsäpuutarhaa Tesomajärven etelänpuoleisiin metsiin. Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa tesomalaisille osallistuminen lähimetsiensä hoidon suunnitteluun ja toteutukseen. Kohde on valittu yhdessä Tampereen kaupungin kanssa, sen metsien tarjoamien mahdollisuuksien sekä alueella käynnissä olevan Oma Tesoma -hankkeen takia.

Tämä internetsivusto toimii Tesoman yhteisöllisen metsäpuutarhahankkeen pääasiallisena tiedotuskanavana. Tänne raportoidaan hankeen puitteissa tehdyt tapaamiset, retket sekä suunnitelmat.

Kansikuva verkkoon_metsäpuutarha

Lataa hankesuunnitelma tästä linkistä!

Hankkeen koordinaattorina toimii Joakim Suvanto, ja kaikkia hankkeesta kiinnostuneita pyydetään olemaan häneen yhteydessä.

Joakim Suvanto

joakim@villivyohyke.net

044-356 8027