Asukaskävely tesomalaisten kanssa

Villi Vyöhyke oli edustamassa ja kertomassa metsäpuutarhasta 27.5.2014 järjestetyssä asukaskävelyssä. Kävely oli osa Oma Tesoma -hankkeen toteutusta ja suunnittelua ja sen toteutti Tampereen Kaupunki yhdessä Tapaus tutkimusosuuskunnan kanssa. Yksi asukaskävelyn rasteista oli esimerkki mahdollisesta metsäpuutarhakohteesta, jolla Villi Vyöhyke kertoi suunnitelmistaan ja projektin toteutuksesta. Villi Vyöhyke keräsi kävelyn aikana innostuneiden ja kiinnostuneiden asukkaiden yhteystietoja tulevaa yhteystyötä varten.

Joakim esittelee metsäpuutarhahanketta tesomalaisille.

Kävelyn aikana asukkailla oli mahdollisuus kirjata ylös mietteitään eri rasteilta. Mietteiden pohjalta Tesoman Uimahallin yläkerran kokoustiloissa koottiin kasaan eri rasteilla esiin nousseet kysymykset ja ajatukset. Metsäpuutarhahanke otettiin vastaan mielenkiinnolla ja se herätti keskustelua ja kysymyksiä. Erityisesti mahdollisista lajivalinnoista ja vaikutuksista luontoon oltiin kinnostuneita. Villi Vyöhyke ottaa ajatukset ja mielipiteet käsittelyyn ja julkaisee niistä myöhemmin koosteen, jossa kysymyksiin pyritään vastaamaan.

Tesomalaisilta tuli paljon idoita ja tärkeitä kysymyksiä.

Metsäpuutarhahanke lähtee seuraavaksi etenemään vertailukohteiden ja niiden ratkaisujen kartoittamisella. Retkistä vertailukohteille tiedotetaan näillä sivuilla sekä hankkeesta kiinnostuneille erikseen. Retket ovat avoimia, ja niille voi osallistua omalla autolla tai tilanteen salliessa Villin Vyöhykkeen kyydillä. Loppukesästä tehdään myös toinen vastaavanlainen kävely metsäpuutarhasta kinnostuneiden kanssa, ja kartoitetaan lähemmin mielipiteitä ja ajatuksia kohteista. Talvella varsinainen suunnittelu asukkaiden kanssa käynnistyy.

Kaikki metsäpuutarhasta kiinnostuneet voivat ilmoittaa itsensä hankkeen koordinaattorille, Joakim Suvannolle sähköpostitse joakim@villivyohyke.net tai puhelimitse 044 3568027.

Avainsanat: , ,

%d bloggaajaa tykkää tästä: